Ihon pigmenttiläiskät

Ihossa voi olla erilaisia pigmenttimuutoksia, jotka näkyvät kirjavuutena tai yksittäisinä läiskinä iholla. Osassa läiskistä aiheuttajana on melaniinipigmentin liikatuotanto, joka saa alueen tummumaan auringonvalossa ja osa on melanosyyttisolujen liiallisena määränä, jolloin väriläiskä on vuoden ympäri iholla ja ei siis vaalene talvellakaan.

Pisamat ovat melaniinipigmentin liikatuotantona näkyviä pilkkuja iholla, varsinkin lapsilla ja punatukkaisilla. Pisamat vaalenevat talvella ja tummenevat kesällä uv-säteilyn vaikutuksesta. Pisamia pidetään yleensä söpöinä ja välillä niitä jopa piirretään meikillä iholle.

Kesakot ovat melanosyyttisolujen liiallisen määrän takia näkyvissä pilkkuna ihossa ja voivat olla myös iän tuomaa läiskikkyyttä iholla, joka on ultraviolettisäteilyn jättämä vaikutus iholle. Vanhuuden kesakot ovat selkeärajaisia valovauriolänttejä, jotka voivat jonkin verran vaalentua talveksi, mutta katoavat harvoin kokonaan muuten kuin tehokkaalla vaalennushoidolla.

Maksaläiskät ovat rajoiltaan epätarkkoja, tummia läiskiä. Niitä on usein otsassa, poskessa tai huulten yllä. Maksaläiskät syntyvät hormoneista johtuen mm raskauden, hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden tai vaihdevuosien aikana. Ne tummuvat auringossa uv-säteilyn vaikutuksesta. Niiden ehkäiseminen suojaamalla ihoa valolta on helpompaa kuin jo syntyneiden läiskien vaalentaminen.

Ihovaurion jälkeinen tummuminen on tulehduksesta, finnistä, haavasta, ihottumasta tai muusta ihovauriosta kuten vahauksesta jäänyt pigmenttijälki, joka voi vaalentua tai jäädä pitkäksikin aikaa. Siksi näissäkin olisi hyvä suojella ihoa jo etukäteen ja välttää auringonottoa ihovaurioihin, arpiin tai suoraan karvanpoiston jälkeen.

Ihokirjotauti eli Civatten poikiloderma on kaulan sivuissa olevaa ruskeaa verkkomaista pigmenttiä, joka tummuu ja tulee paremmin esiin kesällä. Kaulan keskiosalla sitä ei ole. Syy ihokirjotautiin on uv-säteily ja pitkä altistuminen auringolle ja epäillään myös, että kosmetiikan hajusteilla on vaikutusta sen syntyyn uv-säteilyn yhteydessä. Ihottuma ei tunnu miltään, se ei kutise, tai kirvele ja iho on ehjä ja se on ainoastaan kosmeettinen haitta. Tehokas suojaaminen hidastaa kirjavuuden näkyvyyttä. Erilaisia vaalentavia hoitoja voidaan kokeilla mutta pigmenttimuutos on syvemmällä kuin tavallisissa pigmenttiläiskissä ja siksi sitä on vielä vaikeampi saada tasoitettua.

Ihon vaalentaminen ja värin tasoittaminen on pitkä projekti, johon pitää sitoutua. Tämä tarkoittaa, että ei voi saada kasvoille kaunista päivetystä ja pitää läiskät poissa. Aurinkoa pitää välttää ja käyttää 50 suojakerrointa koko ajan. Tämä on erityisen tärkeää, kun käytetään tehokasta happohoitoa tai muuta voimakasta kuorintaa iholle pigmentin vaalentamiseksi sillä nämä herkistävät ihoa lisää auringolle.

Kotikäyttöön suositellaan tuotteita, joilla on vaikutusta pigmentin syntyyn, nopeuttamaan solujen uusiutumista ja kirkastamaan ihoa. Tehoina toimivat vaalentavat aineet, jotka hillitsevät melaniinin tuotantoa. Ne vaikuttavat joko melaniinin tuotannosta pääasiallisesti vastaavan tyrosinaasientsyymin aktiivisuuteen tai melaniinia hajottamalla. Koska melaniinin muodostumisprosessiin kuluu noin 48 päivää, vaalentavan tuotteen käytön tulokset alkavat näkyä vasta vajaan parin kuukauden säännöllisen käytön jälkeen. Paras aika pigmenttiä tasoittavaan hoitoon on talven pimeä aika. Tällöin aurinko ei pääse vaikuttamaan ja iho ehtii vaalentua paremmin

Suosittuja pigmenttiin vaikuttavia raaka-aineita ovat

Arbutin, Alpha Arbutin ja Beta Arbutin jotka hillitsevät entsyymin toimintaa, joka vastaa melaniinin tuotannosta ihossa. Näillä on vaikusta estää pigmentin syntymistä. Alpha Arbutin hajoittaa jo syntynyttä pigmenttiä.

Lakritsijuuriuute vaikuttaa tyrosinaasientsyymin toimintaan ja hajottaa melaniinia. Toimii myös ihoa rauhoittavana ja tulehdusta estävänä aineena.

Niasiimiamidi vaikuttaa melaniinilla täyttyneiden melanosomien siirtymiseen eteenpäin keratinosyyttisoluihin, eli se ehkäisee pigmentin muodostumista. Niasiimiamidi pienentää suurentuneita ihohuokosia ja ehkäisee tulehduksia, jonka vuoksi sitä käytetään myös aknen hoitotuotteissa.

C-Vitamiini tasoittaa pigmenttiläiskiä ja ehkäisee uusien syntymistä estämällä tummaa pigmenttiä synnyttävän tyrosinaasin toimintaa C-vitamiini myös edistää kollageenin tuotantoa ja voi silottaa pieniä juonteita.

Kotihoidossa puhdistetulle iholle levitetään ensin vaalentavia aineita sisältävää seerumia ja tämän päälle hoitovoide, jossa voi olla samoja vaalentavia aineita tai muita ihon kirkastamiseen toimivia aineita kuten retinolia yöksi tai suojaavia ja uv-vaurioita korjaavia aineita kuten probiootteja päivävoiteeksi. Näiden päälle tulee lisätä Spf 50 suojavoidetta. Pigmenttiä voi myös tasoittaa itseruskettavilla tuotteilla, jolloin pigmenttiläiskä sulautuu ihon sävyyn. Kevyesti sävytetyillä voiteilla voidaan häivyttää sävyeroja valitsemalla hiukan tummempi sävy. Voimakkaasti peittävät meikit jättävät tumman pigmentin usein harmaaksi ja tuovatkin sen enemmän vain esiin.

Kotihoidon lisäksi tarjolla on kauneudenhoidon puolelta happohoitoja, syväkuorintaa ja -hiontaa ja plasmakynä. Näissä vaaditaan tietysti useampi hoitokerta, jotta saadaan pigmenttiä vaalenemaan. Lääkäriltä voi saada reseptituotteita pigmentin vaalentamiseen ja lääkärin vastaanotolla voidaan tehdä jäädytys- ja laserhoitoja, joka tuhoaa maksaläiskän pigmentin kokonaan. Laserhoidon jälkeen iho täytyy suojata tarkoin.

Infosivun tuotteet

Self Tanning Drops 15 ml

Self Tanning Drops 15 ml

28,70 €
Sun Protection Drops SPF 50 15 ml

Sun Protection Drops SPF 50 15 ml

28,70 €
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 23.3.2020 alkaen.

Verkkokaupan yhteystiedot

Toporiina Oy
Ukkohauentie 11-13 A
02170 Espoo

info@toporiina.fi
toporiina.fi
0942821-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (556737-0431, Norra stationsgatan 61, 113 43 Stockholm) ehdot. Painamalla Osta-painiketta hyväksyt Biodrogakauppa -verkkokaupan yleiset ehdot.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Viikonloppu ja arkipyhät saattavat hidastaa lähetyksien kulkua. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti verkkokaupan yhteystiedoissa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.