Teinin ihonhoito

Teinin ihonhoito

Sanotaan että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Sama viisaus useimmiten pätee myös ihonhoidon ammattilaisen kotipiirissä, jossa etenkään perheen miespuoliset jäsenet eivät välttämättä ole kovin ihastuneita kotiin ilmestyvistä purkeista ja putkiloista. Teini-iässä ilmestyvät finnit ja mustapäät häiritsevät kuitenkin kosmetologiäidin lisäksi myös asianosaista niin paljon että ihon oikeaoppinen hoito olisi hyvä saada kuntoon. Vaikka lievällä lahjonnalla mikäli muut keinot eivät tepsi.

Hormonaalisten muutosten aiheuttamat iho-ongelmat lähtevät usein parantumaan nopeasti mutta joissain tapauksissa iho menee hetkellisesti huonompaan kuntoon ennen kuin se alkaa parantumaan. Tällöin ihon ikään kuin puskee ulos talia ja näppyjä mutta onneksi tilanne usein rauhoittuu nopeasti.

Kosmetologi äidin kertomaa:

Teinin ihohoitoa

Pikkuiseni on kasvanut jo teiniksi, jolla ihossa näkyy hormonien vaikutus. Tähän ongelmaan lähdin hakemaan apua perinteisesti hankkimalla hänelle puhdistustuotteen ja valistamalla ihonhoidosta. Kuten arvata saattaa, ei teinipojille tuo ihonhoito ole useinkaan kovin helppoa ja mieluisaa. Yhdellä sormella hieroi geeliä ja huuhteli heittämällä vettä. Vähän aikaa annoin olla mutta sitten silmiini jo sattui katsoa, kun näppyjä ilmestyi kuin sieniä sateella.

Otin kovat käyttöön eli ihonpuhdistus ultralla ja mekaaninen puhdistus. Eikä siitäkään ollut apua kuin hetken, sillä perusihonhoito oli huonoa ja satunnaista. Sitä paitsi kivunsieto on niin heikkoa hänellä, että sain maksaa monta pelitarviketta, että sain edes vähän koskea.

Kesälomalle päätin, että nyt on aikaa tehdä valvottua testausta kunnon hoito-ohjelmalla. Valitsin kätevän Biodroga Md Clear+ Starter kit paketin, joita on aika ajoin myynnissä.

Tässä setissä oli

  • MD CLEAR+ CL FLUID IMPURE SKIN puhdistusfluidi,
  • CLEAR+ CLARIFYING LOTION FOR IMPURE SKIN kasvovesi,
  • CLEAR+ RESURFACE ACID SERUM IMPURE SKIN happoseerumi
  • CLEAR+ 24H CARE FOR IMPURE COMBINATION SKIN hoitovoide
  • (ja tietysti myös CC voide, jonka näppärästi otin itselle käyttöön).

Näillä neljällä tuotteella teinini alkoi hoitamaan aamuin illoin. Koska tuotteissa on hienot nimet englanniksi, saksaksi ja ranskaksi, niin oli parempi, kun vedin tussilla pullojen kylkeen numerot, jotta oikeaa tuote löytyi helposti käytössä ja oikeassa järjestyksessä.

Aamulla käytössä ovat puhdistukset ja voide ja illasta kaikki tuotteet eli puhdistukset, happo ja voide. Se miten tästä tuli uusi normaali, oli tarkka ohjelma hampaidenharjauksen ympärille tehtynä, johon meillä oli jo rutiini. Hoito-ohjelma oli selkeä. Ensin oli kasvojen pesu ja kasvovedellä pyyhkiminen ja sitten hapon levitys iltaisin, hampaiden pesu ja lopuksi voide.

Kahdessa viikossa, jonka verran tuotteet käytössä riittivät, tuli selvästi jo huomattavaa tulosta. Poskilta pustulat ja papulat hävisivät lähes kokonaan, leukaan tuli vain yksittäisiä ja samoin otsaan. Nenästäkin isot mustapäät pienenivät. Itsearvioiden noin 90 % ihosta normalisoitui eli siis mahtava tulos. Tämä selvästi motivoi sekä teiniä että äitiä hankkimaan normaalikokoiset tuotteet ja jatkamaan käyttöä.

Eniten uskon, että selvä hoitorutiini ja tuo happoseerumi Acid Serum For Impure Skin vaikuttivat suuresti.

Acid Serum on erityisesti rasvaisen ja sekaihon hoitoon. Sen sisältämät BHA-hapot (Beta Hydroxy hapot) vaikuttavat tulehduksia ehkäisevästi ja niillä on antibakteerisia vaikutuksia. BHA-hapot kuorivat kuolleet ihosolut ihonpinnalta ja puhdistavat ihohuokosia. Alkuun happoseerumin käyttö voi ihonhoitoon tottumattomalla tuntua oudolta ja kuumottavalta mutta muutaman kerran käytön jälkeen tähän tottuu.

Ohjeena on käyttää happoseerumia kuurina 2–3 krt viikossa, jota en aluksi huomannut sanoa ja meillä olikin tuote käytössä päivittäin. No tulihan kuorittua sitten alkuun hiukan tehokkaammin. Mutta nyt vain joka toinen ilta ja ehkä syksystä riittää käytössä kerta viikossa, kun lämpimät säät ja hikoilu sen myötä vähenee.

Tyytyväinen asiakas ja erittäin tyytyväinen kosmetologi äiti!


Lahjakortti